Välillä tuntuu että kaikille meille ei ole onnea jaettu tasapuolisesti. Toisilla sitä on hurjasti enemmän kuin toisilla. Omalla kohdallani tuntuu välillä onnen olevan hukassa. Ehkä vain olen liian kriittinen, sillä jos rupean pohtimaan omaa elämääni, löydän hurjasti asioita jotka ovat hyvin. Ja niiden ei tarvitse olla edes suuria, jo pienikin asia saattaa muuttaa päiväni kokonaan. Mutta eniten olen onnellisin ystävistäni, ilman heitä ei olisi mitään.
Tietysti meillä täällä Suomessa on elämän perusedellytykset, kuten ruoka, juoma ja puhdas vesi. Mutta mielestäni on jotenkin turha jauhaa siitä, että näistä pitäisi olla onnellinen ja että kaikilla ei ole näitä yms. Sillä se on ihan selvää. Jokainen meistä tietää, että Afrikassa ihmisiä kuolee nälkään. En halua vaikuttaa kylmältä ja tunteettomalta ihmiseltä, mutta kun asia ei siitä parane vaikka me kuinka voivottelisimme asiaa. Totta kai autan mielelläni vähäosaisia ihmisiä jos vaan siihen on mahdollisuus, mutta turha jahkailu ei auta.
Okei, myönnettäköön oma onneni koulun ja ystävien suhteen on täydellistä. Mutta rakkauden kohdalla se on ollut aika heikkoa.. Välillä olen niin epätoivoinen. Uskon siihen, että jokaiselle on luvassa se oikea. Koska se oikea vaan ilmaantuisi? Tuntuu, että kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat seurustelleet, siis kunnolla, mutta minä en. Se luo jo aikamoiset paineet.
Nyt on erityisen paha olo, tuon Jesse jutun suhteen. Jätkä oli täys kusipää ja se täytyy unohtaa. Mutta se on kyllä aika vaikeaa. Varsinkin kun kesän sanotaan olevan rakkauden aikaa. Kaikilla muilla se näyttää olevan, muttei minulla.
Olisiko jollain sitä onnea niin, että voisi heittää sitä hieman minullekkin?
-Neah
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti